Valitse sivu

XTR Media – Mikael Torppa

Olen Mikael Torppa, Mikkelistä, Etelä-Savosta. Valo- ja videokuvaus on ollut pitkäaikainen harrastukseni ja hiljalleen se on laajentunut sivutyökseni. Olen erikoistunut tapahtumien kuvaamiseen, erityisesti moottoriurheilluun, jonka offroad lajeista julkaisen omaa tuotantoa. 

Mielelläni otan vastaan myös muita aiheita ja voin toteuttaa isompiakin projekteja, aina suunnittelusta, julkaisuun, web- tai videojakeluun asti.

Tarvittaessa voin koota työryhmän, eri alojen osaajia, toteuttamaan projektia!

Videotuotanto

 

Käytössäni on nykyaikainen, oma kalusto, joka on helposti liikuteltavissa ja mukautettavissa tilanteen mukaan. Kahden 4K tarkkuuteen pystyvän digijärjestelmäkameran lisäksi kuvauksissa voidaan useita 4K action kameroita. Tarvittaessa siis voin samanaikasesti kuvata, yksin, viidellä eri kameralla.

Nykyaikaiset tietokoneet ja ohjelmat mahdollistavat myös sen, että videot ovat hetkessä jakelussa webin kautta, kuten urheilutapahtuman koosteet ja palkintojen jako.

Videoiden lisäksi samaan aikaan ja samoilla välineillä onnistuu myös valokuvaus. 

Valokuvauspalvelut

 

Kuten videokuvauksissa, myös valokuvauksissa olen erikoistunut erilaisiin tapahtumiin. Olipa kyse sitten ristiäisistä, häistä tai vaikka yrityksen juhlista, voin tuottaa laadukkaita kuvia. Käytössä ei ole  omaa studiotilaa, mutta mm. valaisimia ja valonmuokkaimia liikkuvaan käyttöön. Käytössäni on myös ohjelmistot jolla kuvien käsittelyt onnistuvat nopeasti ja näyttävällä tuloksella.

Tapahtuma kuvausten lisäksi onnistuu myös erilaiset tuotekuvaukset ja muotokuvaukset.

Tarvittaessa valmiit kuvat voidaan jakaa CD, DVD tai Blu-ray medioilla. Myös erilaisten kuvagallerioiden valmistaminen onnistuu sekä muu web jakelu. Myös saatavilla erilaiset tulostetut materiaalit, kuten kuvakirjat, suurkuvatulosteet, taulut.

Web- ja verkkojulkaisut

 

Minulla on kokemusta erilaisten www/web julkaisuiden tekemisestä jo vuodesta 1996 lähtien. Nykyisin suosin julkaisuissa WordPress ja Joomla järjestelmiä.  Voin tehdä sivuston alusta loppuun asti, mutta niin, että asiakkas pystyy täysin itse hallitsemaan sitä ja sen sisältöä. Nykyisin käytettävät julkaisujärjestelmät ovat monipuolisia ja helppoja käyttää. Asennuksen ja käyttöönoton jälkeen annan kattavan koulutuksen sivuston hallinnasta, muokkauksesta ja päivityksestä. Ei ole enää tarvetta tehdä pitkiä ja kalliita sopimuksia, päivitysten ja ylläpidon osalta.

Erityisesti yrityksille ja tapahtumille voin rakentaa sosiaalisen median näkyvyyttä. Kauttani onnistuu myös Facebook ym. markkinointi ja sivujen valmistus.

Haluatko tietää lisää?

Jos olette kiinostuneita yhteistyöstä, jättäkää viesti!